maanantaina, elokuuta 27, 2007

Viikonlopun vietossa 24.-26.8.2007


vesilinnut
Originally uploaded by Ville Impiö

Viikonloppuna tuli taas oltua Ranualla ja pitihän sitä käydä vähän yrittämässä vesilintujakin. Osa tämän kesän poikasista on vielä täysin lentokyvyttömiä, etenkin sinisorsilla tilanne on tämä. Telkillä osa poikasista näkyi lentävän, mutta osa vasta harjoitteli. Tilannehan ei ole mikään uusi Roosingin leveysasteilla, sama tilanne toistuu joka vuosi.
Saaliiksi sain yhden sorsan. Samalla tuli taas todistettua se, että Pyry ei suostu uimaan, vaan lintu piti keinotella järvestä virvelin avulla. No onneksi koirassa oli havaittavissa jonkinlaista kiinnostusta uintihommiin.
Isäkin on taas pitänyt verkkoja Simojärvessä ja onhan sitä kalaakin tullut. Muutama taimen ui aina silloin tällöin verkkoon. Sunnuntai aamuna oli verkossa myös 42cm pitkä kuha. Perjantaina kuulin metsästysseuran kokouksessa, että Penämönjärvestäkin on kesän aikana noussut pari kuhaa. Metsähallituksen istutukset siis tuottavat tulosta. Tosin monien paikalla olijoiden mielestä, kuha ei maultaa ole kovin erikoinen kala - thän sanomaan taidan itsekkin yhtyä.
Mutta nyt pitää varmaan lähteä käymään Gigantissa palauttamassa pari viikkoa sitten hankittu digiboksi. Laatikko toimi jotenkin, mutta OPOY möi samaista boksia 40€ halvemmalla, niin tuon Gigantista hankitun aijon palauttaa.
Lauantainahan koittaa se ihana päivä, jolloin analogiset lähetykset päättyvät ainakin antennitalouksissa. Kuitenkin lähetykset jatkuvat kaapeliverkossa. Tässäkään ei ole mitään järkeä! Parempi olisi ollut, kun kaikilta olisi läpi Suomen laitettu lähetykset poikki. Onneksi katvealueille jääneille nyt kuitenkiin luvattiin halvemmat boksit. Näin ollen Itä- ja Pohjois-Lapin erämaissa asuvatkin saavat katsoa uutiset ja muut ajankohtaisohjelmat.

maanantaina, elokuuta 20, 2007

Metsästysvuosi alkoi!


20.8.2007 koitti sitten ehkä jälleen se vuoden parhain päivä, sillä vesilinnunmetsästys alkoi. Kyyhkynmetsästyshän alkoi jo 10.8, mutta eipä niitä kaikesta valmistautumisesta kerinnyt sitten ampua, sillä 15.8 alkoivat orientoivat opetusharjoittelut Oulun Norssilla. No nyt on kuitenkin sitten sorsanmetsätyksen vuoro. Itse pääsen jahtiin vasta tulevana perjantaina eli sitä odotellessa.
Opiskeluihin kuuluu ihan hyvää. Sillä kuten mainitsin viime viikolla aukaisin Oulun Normaalikoulun oven ja astuin sisään opetusharjoittelun ihanaan (?) maailmaan. Tässä aluksi meillä on siis orientoiva harjoittelu, ja sen jälkeen alkaa varsinainen harjoittelu. Syyskuun puolella alkavat kasvatustieteen perusopintojen luennot. Toivottavasti tässä kerkiää vielä syksyn aikana vielä historiaakin opiskella. Syksy tulee olemaan varmasti tosi kiireinen, sillä kaiken opiskelun ja metsästyksen ohessa täytyy tietysti vielä hoitaa KOL:n hallitusvelvollisuudet. Syyskuun 22. onkin suuri koitos, sillä silloin on KOL:n ympäristöseminaari Oulussa ja itse olen melko suuressa vastuussa seminaarista.