Kun kirjoittaminen ei suju, sekä tarina koirasta

Huomenia vaan,

Tuli tuossa eilisen kirjoituksen jälkeen mieleen, että jotain saattoi jäädä kertomatta. Tosiaan eihän se teksti sieltä ihan itsestään synny vaan päivittäinen kirjoittaminen vaatii välissä hyvinkin paljon energiaa ja mietiskelyä. Aika monta pasianssipeliä saa pelata, jotta jokin ongelmakohta saa ratkaisunsa.

Useinmiten tulen yliopiston kirjastoon kirjoittamaan siinä 0800-0830 maissa. Lähtö koittaa viiden-kuuden aikaan iltapäivällä. Joskus myös silloin kun on vaan liian nälkä ja mikään ei suju, aikaste kun herää niin päiväruoka odottaa jo puoliyhdeltätoista.

Mieleisen aiheen takia on tosin helppo myös välillä syventyä ainoastaan lukemaan tutkimuskirjallisuutta. Yhtenä kirjasarjana käytän Pakkanen&Leikola Suomen metsien käytön historia sarja. Tosin näistä teoksista ei tutkimuksellisessa mielessä minulle niin paljoa ole hyötyä, koska tekstistä puuttuvat mm. lähdeviitteet. Tosin juttua niistä kyllä löytyy. Metsähallituksen historioita on myös mukava välissä kertailla.

On hetkiä jolloin tuntuu, että on varma jonkin asian esiintymisestä jossain. Hyvien ja säntillisten muistiinpanojen merkitys korostuu tällöin. Voi mennä useampikin tiima siinä, että löydät tietyn kirjeen tai tekstin pätkän johon olit ajatellut viitata. Voi sitä riemua, kun etsitty löytyy!

On päiviä jolloin tuijottelen koneen näyttöä pari kolme tuntia putkeen, kirjoitan sivun ja pyyhin suurimman osan tekstistä pois. Kirjoitustapani on kuulemma liian pyöritteleva. Itse en tätä tietenkään myönnä/tunnista, mutta voihan se olla niinkin ;) Minusta nyt on vain olennaista kertoa myös jutut asioiden taustalla. Järkeväähän se ei aina ole, mutta historia syntyy myös tarinoista. Tässä niistä yksi.

Lokakuussa 1906 olivat metsänvartijat liikkuneet Karsikkovaarassa Kelankylän liepeillä. Olivat havainneet alueella metsänhaaskaajia itseteossa. Varkaiden onneksi heillä oli mukanaa koira vahdissa, joka "elokuvatyyliin" ilmoitti tulijoista haukkumalla. Näin ollen haaskaajat pääsivät pakoon ja metsänvartioilta jäi näkemättä keitä nämä olivat. Jälestäpäin rinteestä, korven kätköistä, löytyi metsäsauna, joka oli tietysti tarkoitettu hakkuutyömaan asuntosijaksi.

Tämmöstä. Taidampa jatkaa, jotta tulisi jotakin valmistakin.

Ensimmäin luku on melkein valmis

  Menipäs siinä pari viikkoa edellisestä kirjoituksesta. No, syy on se, että olen kirjoittanut gradun ensimmäistä lukua. Oulussa meidän graduseminaari koostuu kolmesta eri vaiheesta ja seminaareja on kaksi eriä. Ykköseminaarissa palautetaan tutkimussuunnitelma, sekä DJL (disposito, johdanta ja 1.luku). Kakkosseminaarissa käsitellään lopullinen gradun käsikirjoistus. Ykkösseminaarissa opiskelijan tulee olla vähintään kymmenen kertaa paikalla ja opponoida toisen opiskelijan ts ja djl, sekä pitää seminaarista luentopäiväkirjaa. Kakkosseminaarissa opponoidaan taas toisen opiskelijan käsikirjoitus, sekä esitellään oma.

  Minun djl:n palautus on ensi viikon tiistaina 2.4. eli vähän pahasti juuri pääsiäispyhien jälkeen. Senhän kyllä tietää missä viikonloppu menee... Simojärvellä Juomusniemen pohjoispuolella pilikillä istuessa. No siinäpä voi sitten miettiä pilkinnän ohessa (jos vain kerkiää suurelta ahvenmäärältä), kuinka Penämönjokea pitkin uitetut Penämönviian jättitukit uitettiin järvenselkää pitkin Simojokeen.

  Ensimmäisen luvun otsikkotasoiksi määräytyivät lopulta Metsähallinnon alkuvuodet, metsähaaskaus ja vaikutus yhteisöön. Ensin käsitellään siis perustamisen syyt, vaikutukset ja ongelmat. Toisena tulee metsänhaaskaus eli metsien luvaton käyttö. Perusongelmahan oli että tavankansa ei nähnyt metsähallinnon kuin riesana, joka puuttui normaaliin tapaan kaataa puita metsistä, vetää ne uittoreitin varteen ja myydä yhtiölle. Metsähallinnon näkökulma oli tietysti toisenlainen.

  Aikaisemman Iin suuren hoitoalueen (johon Ranuan uusi hoitoalue siis kuului) oli erittäin tunnettu suurista haaskausmääristä. Taisipa seutu olla koko valtakunnan pahinta haaskausluvuissa. No kuitenkin, homma oli 1903 päässyt siihen tilanteeseen, että tarkastuspiirin johdossa ollut ylimetsänhoitaja Montell määräsi, että kaikkialla on leimattava puuta niin paljon, kuin sitä vain menee kaupaksi. Saipahan metsähallinto puusta ainakin jonkin verran valuuttaa, eikä puut menny ihan ilimatteeksi. Tähän tuli parin vuoden päästä oikein Metsähallituksen johtotasolta kiertokirjeen muodossa käsky lopettaa suunnaton lupakirjapuiden myöntäminen. 

  Kolmantena käsittelen vaikutusta ympäröivään yhteisöön eli ranualaisiin. Tämä olikin vähän haasteellisempi alaluku ja joudun vielä kiirastorstaina kiiruusti miettimään voinko oikeasti vastata lähteiden perusteella kysymykseen "Oliko alueen herääminen Metsähallituksen ansiota?"

P.S. Tässä vielä lisäksi linkki arkistolaitoksen Ranuan hoitoalueen arkistosarjoihin

Muistiinpanojen evoluutio ja unohdettu suojelupäätös

Jo kandintyötä tehdessäni panin merkille, että aineiston läpikäynnin aikana tekemäni muistiinpanoni ovat muokkautuneet evoluution lailla. Alkuun muistiinpanot ovat harvasanaisia ja keskittyvät epäolennaisuuksiin, loppupuolella on taas niin hyviä huomioita, että ihan päätä huimaa. Sama on tapahtunut taas. Vuosikertomusten osalta olen kirjoitellut jos mitänkin turhaa, mutta jossain vaiheessa ajatus on muokkautunut järkevämpään suuntaan.

Olen tässä nyt muutaman päivän tauon (joita ei kyllä kestäisi olla, tilanne on vähän sama kuin maamiehellä keväällä - yksi lämmin päivä toukokuussa vastaa viikkoa elokuussa...) jälkeen alkanut käymään läpi muistiinpanoja ja ensimmäisen luvun tekstiä pitäisi alkaa tuottamaan asap. Ensimmäinen luku käsittelee ainakin Ranuan hoitoalueen perustamista, kuntalaisten metsien käyttöä, metsänhaaskaukseen puuttumista ja ehkä myös poronhoitoa.

Tämän ensimmäisen luvun kanssa meinasi alkuun olla hankaluuksia, mutta onneksi löysin 1909 suoritetun metsänhoidontarkastuksen "raportin". Olin kyllä tietoinen tästä tehdystä työstä, mutta paperit oli ovelasti naamioitu vähän erilaisella nimellä arkistoon, mitä vuoden 1922 ja 1934 tehdyt raportit.

En ollut ensimäinen joka kaipaili ko. paperinivaskaa. 1920-luvun alun leimausraportteja lukiessani havaitsin, että leimauksia oli suoritettu alueilla jotka, vuonna 1909 oli esitetty jätettäväksi metsänhoidollisten toimenpiteiden ulkopuolelle. Alueet oli siis tarkoitettu jätettäväksi rauhoitetuksi. Alueita olivat mm. itäpuolella sijaitsevat Haisuvaara ja Penämönviita. Penämönviitaa ei tosin oltu tarkoitettu rauhoitetuksi kokonaan, mutta eritoten jättiläismäiset petäjät jotka kasvoivat vaaran rinteillä. Puiden halkaisijaksi mainittiin kuuden metrin korkeudella 80cm ja pituus oli 16-18 m. Puut oli tarkoitus jättää luonnonmuistomerkeiksi. Metsänhoitaja taisi pahoitella itselleen ja alitajuntaisesti jälkipolville, että koska alueet oli nyt leimattu ne täytyi hakata ja suojelumetsiksi tarkoitetut metsät hävisivät. Huomiona oli että hoitoalueesta täytyy kyllä löytää vastaavia alueita vastaavaan tarkoitukseen. Olikohan näissä lauseissa Pohjois-Suomen metsiensuojelun ensimmäiset riimit ;)?

1912 hyväksytty Ad. Langen raportti tosiaan sisälsi näppärästi muutamia tärkeitä tietoja hoitoalueen ensi vuosista ja metsähallinon tulosta alueelle. Tosin vieläkään en ole löytänyt suoraa viittausta siihen miksi vuonna 1905 perustettiin niin monta uutta hoitoaluetta. Tietysti vastaus tähän on olemassa, mutta suoraan sitä ei oikein missään sanota. En sitten tiedä täytyykö minun kaivaa senaatin päätös syksyltä 1904, jotta saan mahdollisimman tarkan lähteen hoitoalueen perustamispäätöksestä vai riittäisiköhän viittaus Iin tarkastuspiirin vuosikertomukseen.

Lähdemateriaalin määrä ja metsänhaaskauksen laajuus

Tänään tuli mietiskeltyä aika paljon gradun aineiston laajuutta, tai pikemminkin aineiston määrää. Alkuviikosta minulle nimittäin valkeni se mitä olin vähän uumoillutkin. Olen olettanut, että Ylisimon hoitoalue käsitti Ranuan alueesta oikeastaan vain Rovaniementien varren ja Simojokivarren. Todellisuudessa raja kulki suurin piirtein Simojoessa ja heti Ranuan kylästä pohjoiseen siinä Kivijärven tiennoilla. Nyt pitäisi päättää otanko Ylisimon hoitoalueen (toimintavuodet 1905-1923) materiaaleista mukaan kaiken vai esimerkiksi ainoastaan vuosikertomukset ja muut soveltuvat osat. Alunperin oli tarkoitus vain keskittyä Ranuan hoitoalueeseen ja sivuta vain Ylisimoa.

Ylisimon saapuneiden kirjeiden osalta on se mielenkiintoinen tilanne, että 1910-luvun alkupuolelta lähtien Ylisimon metsänvartijoiden lähettämät lupalaput yms. pikkukirjeet ovat Ranuan hoitoalueen saapuneiden kirjeiden joukossa. Näistä muutamat ovat erittäin mieluisia lähteitä, sillä niistä selviää metsänhoitajan työtehtäviä ,kansan ajatusmaailmaa, sekä poistaapa eräs metsänvartija myös häneen kohdistuneita punakaartiepäilyjä.

Tutkimuksellisesti Metsähallituksen hoitoalueiden arkistot näyttävät olevan erittäin mielenkiintoisia lähteitä historiantutkimukseen. Nyt läpikäymäni Ranuan metsänhoitajien lähettämät kirjeet toimivat hyvänä ajankuvana 1900-luvun alkuvuosikymmenistä. Tuskastuminen postinkulun hitauteen, sekä ymmärrys kruununmetsätorpparien, mäkitupalaisten ja itsellisten huonosta taloudellisesta tilanteesta tulee kirjeissä jatkuvasti esille. Toki ymmärrystä ei aina ihan riitä jokaiselle alueen asukkaalle...

Talouskirjoista löytyy useamman vuoden ajalta koottua tietoa ja metsänhoidontarkastuksessa esiintulleita asioita. Vuosikertomuksien hyöty on niiden laajassa numeraalisessa-aineistossa. Vuosikertomuksista löytyy mm. hakkuutyömaiden miesvahvuuksia, hakkuumäärät ja hakkuiden ympärillä pyörinyt markkamäärä, alueen jänisten määrä, tuulen määrä jne. jne. ...

Metsänhaaskausta ja metsänhaaskaajia kuvaillessa metsänhoitajat pääsevät verbaalisella tasolla lähes sarjakuvahahmo kapteeni Haddockin mittoihin. Metsänhaaskaus tuntui olevan ehkäpä se suurin "emäsynti", jota ranualaiset harjoittivat pitkälle 1910-lukua. Eräs työnjohtajaksi hakenut nuori mies ei tullut valituksi toimeen, koska oli "jo syntymästään asti omaksunut ranualaisen suhtautumisen kruununmetsiin ja oli sukua ainakin neljälle talolliselle".

Kruununmetsien käyttö oli useille henkireikä ja ainainen tapa, mutta myös sellainen asia, että kaadetuista puista oltiin valmiit tekemään vaikka mitä. Tapahtui miestappoja, murhayrityksia ja metsänvartioiden pieksämistä ja uhkailuja. Näihin kaikkiin metsähallinto tuntuu puuttuneen kovalla kädellä yhdessä Pudasjärven nimismiehen kanssa. Useimmiten kävi lisäksi niin, että jos olit edes ollut tietoinen metsänhaaskauksesta, saattoi metsänhoitaja jättää puoltamatta myöhempää kruununmetsätorppa-anomustasi.

Päivän kuva ei ole 1900-luvun alusta, vaan kesältä 2010 jolloin olimme isän kanssa käymässä Mustallavaaralla. Isä oli tuossa rinteessä serkuilleen työnjohtajana metsänharvennuksessa joskus 50-luvulla...

Graduseminaarissa tutkimussuunnitelma - arkistossa löytöjä

Tänään oli viimeinkin se päivä, että sain esitellä graduni tutkimussuunnitelman graduseminaarissa. Opponentilta löytyi ihan hyviä pointteja tutkimustehtävään, sekä historialliseen taustaan. Myös prof. Vahtola J. kaipasi historialliseen taustaan enemmän tietoa mm. siitä, miten isossajaossa erotettuja kruununmetsiä ennen käytettiin. Ranuan osalta tuosta ei voi paljoa sanoa, sillä sen verran vähän asukkaita oli noilla Simojärven saloseuduilla ennen isonjaon toimittamista, että ei kannattane kovin paljoa lähteä metsien käyttöä kuvailemaan. Mutta tutkimuskirjallisuudesta kyllä löytyy riittävästi tietoa yleisellä tasolla, joten täytyy vähän lisäillä ennen DJL:n palautusta.

Tutkimustehtävän osalta seminaarilaisten ja ohjaajan kehoitus oli, että ei lähtisi liikaa levittämään aihetta, vaan pysyttelisin Metsähallituksen merkityksen tutkimisessa. Gradun ykköskysymykseksi olenkin nostanut: Miten Metsähallitus l. metsähallinto toimi Ranualla ja mikä sen toiminnan merkitys oli vuosina 1905-1939?

Tarkoituksena on kuitenkin yrittää etsiä myös vastausta siihen kuinka suureksi aluemetsänhoitajan rooli muotoutui hoitoalueen johdossa? Aluemetsänhoitaja saattoi kuitenkin toimia vapaastikkin syrjäisellä hoitoalueellaan. Saa nähdä onko tälläinen oletus paikkaansa pitävä, vai olivatko ohjakset jossain muualla? Oletettavasti tämä kysymys tulee vastaan etenkin 1920- ja 30-luvuilla, jolloin Metsähallituksen piiritason hallinto muuttui ja tarkastuspiireistä siirryttiin piirikuntakonttorijärjestelmään.

Eilen maanantaina löysin viimein arkistosta myös Ranuan ja Ylisimon hoitoalueiden yhteiskartan. Oikeastaan kaivoin esiin kaksi eri karttaa kumpaisenkin hoitoalueen materiaaleista. Ylisimon arkistosta löysin hoitoalueiden yhteiskartan vuodelta 1923. Tämä kartta saa toimia tutkimukssani yleiskarttana, josta löytyy ennnen vuotta 1923 hoitoalueet erottanut rajankäynti. Toinen kartta oli vuodelta 1934 ja siihen on jo merkitty tietysti 30-luvun vaihteen ympärillä itsenäistyneet valtionmetsätorpat. Tuttuina uusina tiloina mainittakoon tietenkin esim. Perälä, Kultukka, Niheri, Jussila ja Penämö. Ohessa ote kartasta.

Tosiaan ajattelin että tutkimusrojektin yhteydessä pitäisin vähän tälläistä julkista kirjoittelupaikkaa, siitä miten homma etenee ja mitä mukavaa ja vähemmän mukavaa kohtaan.
Teen tällä hetkellä Oulun yliopistossa Suomen ja Skandinavian historian pro-gradu -tutkimusta. Aiheenani on Metsähallituksen Ranuan hoitoalueen historia 1905-1939. Suppeasti sanottuna tutkimukseni tarkoitus on selvittää mitä metsähallinnon tulo merkitsi, vuonna 1917 Pudasjärven, Simon ja Rovaniemen takamaista erotetulle Ranuan alueelle. Miten Metsähallitus toimi ja kuinka sen toiminta vaikutti ympäröivään yhteisöön.
Ranuahan oli suhteellisesti tarkasteltuna suurin kruununmetsätorppavaltaisin seutukunta.

Käyn parhaillaan läpi arkiston kirjemateriaalia. Mielenkiintoisimpia löytöjä ovat olleet metsänhoitajien kirjeiden jälkikirjoitukset, joissa he pohtivat pohjoisen ihmisten ylivoimaisuutta suomalaisten joukossa, mutta myös isänisän valtionmetsätorpan itsenäistymispaperit.

Vuoden keskilämpötila 0 C

Helevetin Kylymää prkl! Tämä tulee ensimmäisenä mieleeni, kun yritän huuhtoa verisiä ja limaisia käsiäni jäisessa rantavedessä toukokuisena sunnuntaiaamuna. Sää on sitä mitä se ruukaa ollakkin, hieman sateentapaista ja pilvistä. Itätuuli koettelee jälleen kalastajaa, lisäksi olen onnistunut tyhmyyttäni viiltämään puukolla käteeni haavan. Katson kuinka veri valuu jäiden sekaan ja luo mystisiä kuvioita. Sotkeudun jälleen ajatuksiini ja havahdun siihen, kun kumikengänvarsi hörppää jäistä vettä. Ei tunnu enää missään - ajattelen että mitäpä tuota turhaan valittamaan, kun ruoka on taas taattu pariksi päivää. Nousen vedestä ja katson jälleen jonkun aikaan metsässä olevia kuoppia. Kuopat ovat aikoinaan olleet väliaikaisia hautoja, milloinkahan saisi selviteltyä keiden kylmittyneet ruumiit niissä ovat maannut kiireettömänä odottamassa siunattuun kirkkomaahan pääsyä. Kiroan jälleen ääneen, osittain sitä että verenvuoto ei lopu ja osittain sitä, että saamattomuus haittaa historian harrastusta. Puristan nyrkkiä lujempaan, kyllä se vuoto lopulta lakkaa ja veri hyytyy.

Lähden kävelemään hieman raskaalla askeleella kotia kohden, jokin painaa mieltä, kait se on se peräpohjalainen ahdasmielisyys tai jokin. Suon kohdalla totean tupasvillan puskeneen itsensä läpi sammaleesta, saman ovat huomanneet myös kauempana olevat laihat porot, jotka saavat pitkän talven jälkeen jälleen tuoretta vihreää ravintoa. Toivottavasti kylmä kevät jatkuu vielä jonkun aikaa jottei hilla pääse liian aikaisten kukkaan.Kylmästä nousee muuten maahengen vihollinen ja palelluttaa herkän valkoisen kukan tuoden ahdinkoa kunnan asukkaiden keskuuteen. Pellon kohdalla totean, että ovatpa jänikset jälleen rumia, koska niillä on karvanvaihto parhaimmillaan. Peräpohjalaisen keävätluonnon ja melankolian kauneuden kruunaa vielä puskittuneessa pelto-ojassa ääntävä pajusirkku. Tästä puuttuu enää Esko Rahkosen laulama Kotiseutu Pohjolassa ja Timo K. Mukan kirjoitukset, heleppoheikki kauppaisi hullulle soimaan vielä Kylätie on hiljainen veisun.
Totean olevani kotipihassa, koira haukkuu pihaantulijaa. Tämä nyt ei ole mitenkään outoa, harjoittelihan se haukkumista koko viime yön, kun luuli Roosingilla huutavan kuikan kuiskivan sille jotain taikasanomaa. Minusta kuikka taisi vain vonkailla toista kuikkaa...
Keittiönpäässä liesituuletin pukkaa ulos pullan hajua, äiti on taas leiponut. Riisun kumpparit ja väännän vielä vedet sukista pois. Tästä kun saa vielä jonku tauvin, niin johan on palaset kohdallaan - tili tyhjillään, kevään opinnot pahasti kesken ja yksilö sängyn pohjalla kuumessa.
Sisällä pyöräytän kalapalat jauhoissa ja nakkaan kauhaan voipalan kera käristymään. Omegat ja muut vitamiinit on nyt kohillaan. Parempaa ruokaa kuin käristehauki ja päälle pullakahvit saa etsiä.

Talvisia aatteita

Tällä viikolla en ole tehnyt kovinkaan suuria. Paljon olen aikonut, mutta paljon on jäänyt tekemättä. Sen verran nyt olen kuitenkin, että kertaalleen on tullut käytyä verkoilla isän kanssa, kalaa ei tosin tullut. Jäniksenmetsästyksestäkin olen haaveillut, mutta sekin on jäänyt toistaiseksi vain haaveeksi. Toisaalta sääkään ei ole ollut mitenkään suotuisa. Ehkäpä paras ilma oli joulupäivänä, koska silloin ei tuullut tai satanut vettä/lunta.
Ennen Ouluun lähtöä tarkoituksena olisi tehdä vuotuinen talvilintulaskenta omalla laskentareitillä. Lisäksi pitäisi kartoittaa muutenkin talvista lajistoa LLY:n talvilintukisaa ajatellen.
Olen vähän katsellut kalenteria ja tullut siihen tulokseen, että Ranualla ei taida keretä käydä ennen helmikuuta. Harmi siinä mielessä, että ei näe koiranpentujen kasvua.

Roosinki jäätyi

Originally uploaded by Ville Impiö

Roosinki jäätyi osittain 19.-20.10. välisenä yönä. Silti järvellä oli vielä jonkin verran lintuja: kaksi joutsen pariskuntaa joista toisella 2 ja toisella 3 poikasta, sekä 1 yksinäinen aikuinen. Selällä uiskenteli lisäksi kolme uiveloa 1n2k, sekä muutamia isokoskeloita. Myös Penämössä oli uivelo pariskunta, sekä 23 isokoskeloa.
Viime yönä tein taas rohkean teon ja loin itselleni profiilin suosittuun facebook.com paikkaan. Melekosta hommaa tuommoset, mutta jos ne joitakin hyödyttävät niin antaa mennä vaan. Eikait siinä...

Viikonloppua!!

Suopursu, Tikka ja variksenmarja
Originally uploaded by Ville Impiö

Tulin perjantaina 28.9. viikonlopun viettoon Ranualle, edellisestä kerrasta oli jo kulunutkin pari viikkoa. Viimeksi kun kävin täällä niin ruska oli mitä parhaimmillaan ja minulla ei tietenkään ollut kameraa matkassa. Hyvää kuvausmaastoa olisi kyllä riittänyt, sillä kävin sunnuntaina 16.9. Pyryn kanssa Honkivaaran ja Vihtapananlehdon välimaastossa metillä. Saaliksi saimme ainoastaan yhden viime kesäisen pyypojan. Edellisenä viikonloppuna olin sorsametillä ja saalista voi käydä katsomassa flickerin kuva-arkistossa.
Huomenna ajattelin mennä jo aamusta Marikkosuon laitaan kyttäilemään teeriä, josko ne sattuisivat tulemaan kuville.
Ja sitten niitä kaivattuja kannaottoja. EU suunnitteli semmosta, että ampuma-aseet kiellettäisiin alle 18-vuotiailta! Ei taaskaan mitään järkeä! Maaseudun nuorilta viedään viimeisetkin haarastusmahdollisuudet. Ja kaikkihan ymmärtävät mihin joutilaisuus vie. Kadotukseen!! Vaalien alla joku Etelä-Suomen ehdokas (taisi olla SDP), että kaikki aseet tulisi kerätä yksiin paikkoihin ja sieltä niitä sitten jaettaisiin omistajille. Mitähän siitäkin oikiasti seuraisi? Kuka olisi valvonut näitä varastoja jne.
Plääh tylsä aihe tämmönen, nyt vielä vähän geotageja flicker kuviin ja sitten valtio-opin tenttikirjaa.

Merikosken lohiportailla

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun aikana vietettiin Oulussa perinteisiä Oulu Päiviä. Kyseiseen tapahtumaan liittyen yleisö pääsi tutustumaan jälleen Merikosken voimalaitospadon ohittavaan kalatiehen. Kalatien päässähän on koppi, jossa lasiseinän takaa voi seurata vaelluskalojen nousua Oulujokeen. Minä olin tietysti innokkaana paikalla. Lauantaina kalatien viimeinen osa oli tukittu verkolla, jotta vierailijat varmasti näkivät nousevia lohia. Ja kyllähän niitä näkyikin! Lauantaina oli paikalla noin klo. 15.30 ja näin ainakin 15kpl. lohia, sekä muutamia nousevia taimenia. Olihan ne kuulkaa hienoja katsottavia. Lauantaina yhdellä merilohista oli sellainen seurantamerkkikin selkäevässään, paikalla ollut opas sai luettua sen ja näin saatiin jälleen tietoa näiden upeiden kalojen liikkeistä.
Sunnuntaina, kun olin sitten menossa katsomaan AC Oulun peliä oli kamerakin mukana. Yritin kuvata nousevia taimenia, joilla tällä kertaa oli jo vapaus nousta suoraan jokeen. Mutta eipä ne kuvat oikein onnistuneet. No näkyy niissä kuitenkin ainakin ääriviivat ja hieman kokoa.
Kalojen nousua voi seurata myös Oulun Energian kotisivulta osoitteessa http://www.oulunenergia.fi/index.php?1090

Merikosken kalatie aukaistiin vuonna 2003 ja sen kautta nousseita kalamääriä voi selata myös edellämainitusta osoitteesta. Erillinen laskuri tilastoi kaikki nousevat kalat ja tietoa päivitetään aika nopeasti tuonne Oulun Energian sivuille. Elikkä kannattaa seurailla, jos kiinnostaa. Täytyy kyllä myöntää omasta puolesta, että nyt oli ensimmäinen kerta kun itse kävin katsomassa kaloja lasiseinän takaa. Näin on, vaikka olen asunut Oulussa jo kolme kesää...

Viikonlopun vietossa 24.-26.8.2007

vesilinnut
Originally uploaded by Ville Impiö

Viikonloppuna tuli taas oltua Ranualla ja pitihän sitä käydä vähän yrittämässä vesilintujakin. Osa tämän kesän poikasista on vielä täysin lentokyvyttömiä, etenkin sinisorsilla tilanne on tämä. Telkillä osa poikasista näkyi lentävän, mutta osa vasta harjoitteli. Tilannehan ei ole mikään uusi Roosingin leveysasteilla, sama tilanne toistuu joka vuosi.
Saaliiksi sain yhden sorsan. Samalla tuli taas todistettua se, että Pyry ei suostu uimaan, vaan lintu piti keinotella järvestä virvelin avulla. No onneksi koirassa oli havaittavissa jonkinlaista kiinnostusta uintihommiin.
Isäkin on taas pitänyt verkkoja Simojärvessä ja onhan sitä kalaakin tullut. Muutama taimen ui aina silloin tällöin verkkoon. Sunnuntai aamuna oli verkossa myös 42cm pitkä kuha. Perjantaina kuulin metsästysseuran kokouksessa, että Penämönjärvestäkin on kesän aikana noussut pari kuhaa. Metsähallituksen istutukset siis tuottavat tulosta. Tosin monien paikalla olijoiden mielestä, kuha ei maultaa ole kovin erikoinen kala - thän sanomaan taidan itsekkin yhtyä.
Mutta nyt pitää varmaan lähteä käymään Gigantissa palauttamassa pari viikkoa sitten hankittu digiboksi. Laatikko toimi jotenkin, mutta OPOY möi samaista boksia 40€ halvemmalla, niin tuon Gigantista hankitun aijon palauttaa.
Lauantainahan koittaa se ihana päivä, jolloin analogiset lähetykset päättyvät ainakin antennitalouksissa. Kuitenkin lähetykset jatkuvat kaapeliverkossa. Tässäkään ei ole mitään järkeä! Parempi olisi ollut, kun kaikilta olisi läpi Suomen laitettu lähetykset poikki. Onneksi katvealueille jääneille nyt kuitenkiin luvattiin halvemmat boksit. Näin ollen Itä- ja Pohjois-Lapin erämaissa asuvatkin saavat katsoa uutiset ja muut ajankohtaisohjelmat.

Metsästysvuosi alkoi!

20.8.2007 koitti sitten ehkä jälleen se vuoden parhain päivä, sillä vesilinnunmetsästys alkoi. Kyyhkynmetsästyshän alkoi jo 10.8, mutta eipä niitä kaikesta valmistautumisesta kerinnyt sitten ampua, sillä 15.8 alkoivat orientoivat opetusharjoittelut Oulun Norssilla. No nyt on kuitenkin sitten sorsanmetsätyksen vuoro. Itse pääsen jahtiin vasta tulevana perjantaina eli sitä odotellessa.
Opiskeluihin kuuluu ihan hyvää. Sillä kuten mainitsin viime viikolla aukaisin Oulun Normaalikoulun oven ja astuin sisään opetusharjoittelun ihanaan (?) maailmaan. Tässä aluksi meillä on siis orientoiva harjoittelu, ja sen jälkeen alkaa varsinainen harjoittelu. Syyskuun puolella alkavat kasvatustieteen perusopintojen luennot. Toivottavasti tässä kerkiää vielä syksyn aikana vielä historiaakin opiskella. Syksy tulee olemaan varmasti tosi kiireinen, sillä kaiken opiskelun ja metsästyksen ohessa täytyy tietysti vielä hoitaa KOL:n hallitusvelvollisuudet. Syyskuun 22. onkin suuri koitos, sillä silloin on KOL:n ympäristöseminaari Oulussa ja itse olen melko suuressa vastuussa seminaarista.

Ahvenet

Ahvenet
Originally uploaded by ville_im.

Kevään pilkkikausikin tuli sitten aukaistua viime viikolla. Tosin tälle talvelle on tullut käytyä jo useammasti pilkillä, joten nyt ei siis ollut ensimmäinen kerta. Hiihtokelit eivät olleet 7.-11.3 kovin hyvät Ranuankaan suunnalla. Ongelmaksi muodostui liian märkä lumi, joka sitten kertyi suksenpohjiin ja näin ollen esti liikkumisen parhaille ottipaikoille. Onneksi Rytijärvellä hyvät paikat on ihan tien lähellä, joten pääsin muutaman kyrmyniskan naarraamaankin koukkuun.


Samaan aikaan pidin myös minkinloukkuja pyynnissä, mutta tällä kertaa loukkuja kävi haistelemassa ainoastaan saukko. Pitää vielä tässä kevään aikana pitää loukkuja pyynnissä aina, kun Ranualla tulee oltua.

Visiitillä eläinpuistossa.

Käväsin pikaisella visiitillä Ranuan eläinpuistossa 8.12.2006. Reissun pääasiallinen tarkoitus oli nähdä myskihärät, jotka tuotiin Ranualle edellisellä viikolla. Sää muuttui kurjaksi kirkolle ajaessani, mutta sainpa silti keskitalven lintulaskentaan pari hyvää havaintoa.
Eläinpuistossa katsastin ensiksi linnut ja sen jälkeen suuntasin jääkarhuaidalle. Pennut olivat hyvinkin leikkisällä päällä, mutta vanhempi vain istuskeli. Myskihärät olivat loppujen lopuksi aika huiman näköisiä, sillä niitä ei nyt oikein voinut verrata mihinkään aikaisemmin nähtyyn. Flickeristä löytyy muutama kuva kyseisista eläimistä.
Eläinpuistoon on jälleen odotettavissa suuri määrä turisteja näin joulun aikaan. Uudeksi vuodeksi tulevat sitten venäläisturistit ja sitä saa sitten taas ihmetellä, että missäs maassa sitä taas oltiinkaan.

Kettuja riittää!

Lueskelin viikonloppuna Lapin Kansasta myyräkannan olevan vahva Perä-Pohjolan alueella, siitä osoituksena on etenkin kasvaneet myyräkuume tartunnat ihmisillä. Maalintukanta kehittyi viime kesänä myös hyväksi tai ainakin se oli parempi kuin pitkiin aikoihin. Näinpä nämä kaksi seikkaa ovat johtaneet siihen, että kettukanta on kasvanut liian suureksi. Penämönjärven, Impiönjärven ja Simojärven välisellä maa-alueella tekemäni kävelykierrokset osoittivat sen että alueella majailee useita kettuja tai ainakin jälkiä oli paljon - satuimpa muutaman yksilön näkemäänkin. Perjantaina löysin myös ketun jäljiltä koppelonsulkia, eipä ollut jäänyt emolinnusta paljoa jäljelle.
Viikonloppuna tulikin sitten viriteltyä norjalaismallinen kettuloukku pyyntiin, mutta kyllähän se niin on että tähän vuodenaikaan ketun loukkuun saaminen on vaikeata. Toivotaan kuitenkin että talon ja Penämön välillä kulkeva yksilö on nuori ja ei vielä osaa varoa niin paljoa ihmisentekeleitä.
Minkinjälkiä ei sen sijaan löytynyt niin paljoa. Yhdet kuitenkin oli Simojärvenrannassa kalojen perkkuupaikalla, sinnekkin on tarkoitus laittaa raudat pyytämään.

Kanalintukauden -06 päätös

Linnunmetsästys päättyi 31.10. Tänä syksynä sain ilokseni huomata lintukannan vahvistuneen jälleen metsästysseuramme alueella. Valtionmailla ei tullut kovin montaa päivää kierreltyä pari pikku lenkkiä isän ja Pyryn kanssa tuli vain tehtyä. Ai niin toiminhan minä paikallisena oppaanakin.
Saaliista ei tarvitsekkaan puhua kovin paljoa - teeri ja muutama pyy. Tilanteita Tapio soi kyllä enemmänkin, mutta liika hätiköinti ja ohiampumisen harmistus koituivat metsämiehen kohtaloksi tänä syksynä turhan useasti. En tosin tiedä kehtaako metsoa, jonka näkee portailta aamuisin sitten ampuakkaan, tästä voidaan olla montaa mieltä.
Heinäkuussa hankittu kamera (Canon S2) toimi mainiosti ja muutamia otoksia ilmestyy aina tuonne Flicker-arkistoon.
Saa nähdä saanko tallennettu yhtään kaadettua jänistä muistikortille. Ekan kerran kävin jänismetillä 29.10, saaliiksi tuli vain yksi nähty jänis. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus jahdata ristiturpaa ihan todenteolla. Tuossa vielä lopuksi yksi kuva metsosta jonka näin syksyllä.